Sormustilauksia varten tarvitsemme mitat. Ne voidaan ottaa meillä Au3:n liikkeessä Helsingissä tai missä tahansa palvelevassa kultaseppäliikkeessä.

Eri maissa käytetään eri mittaustapaa tai mittayksikköä. Au3 Kultasepät koruliikkeessä käytämme halkaisijamittaa (mm). Jos tiedät sormuksen koon jollain mittaustavalla, voit selvittää oikean halkaisijan kokotaulukon avulla (alla). Tällöin sormuksen tilaaminen oikeaan kokoon on helppoa.

Jos et pääse mittauttamaan sormeasi palvelevassa kultasepänliikkeessä, voit myös ottaa mitat itse. Lue ohjeemme mittojen ottamiseen omatoimisesti!

Vinkkejä mittaamiseen

OIKEA KOKO SORMUKSEEN

Sopiva sormus on tarpeeksi tiukka, jotta se ei putoa itsestään, mutta se ei kuitenkaan saa puristaa tai estää sormea liikkumista. Nivelen yli sormus saa liukua pienellä vastuksella. Sormus pitää pystyä irrottamaan melko helposti, sen ei pitäisi pyöriä sormessa tai varsinkaan pudota itsekseen.

Sormet reagoivat lämpöön: kuumana päivänä sormet ovat hieman isommat kuin kylmänä päivänä. Sormen koko voi vaihdella päivän aikana. Yritä löytää hetki, jolloin sormesi eivät ole liian turvonneet, tai kun kätesi eivät ole liian kylmät/kuumat. Silloin mittauksen tulos on todenmukaisempi.

Valmistamme sormuksia 0,25 mm kokovälein, joten valikoimasta löytyy varmasti sinulle sopiva koko.

SORMEN MITTAAMINEN
KULTASEPÄNLIIKKEESSÄ

Jos käyt kultasepänliikkeessä selvittämässä sormuksen oikeaa kokoa, tai käytät vanhaa sormustasi kokosi selvittämiseen, käytä mittaamisessa suurin piirtein yhtä leveää sormusta tai mittamallia, jonka olet tilaamassa Au3:lta. Kokotieto on silloin luotettavampi, sillä leveä sormus vaatii hieman enemmän tilaa ja se kannattaa tilata hieman isommassa koossa kuin siro ja kapea sormus. Kultasepänliikkeessä voi helpommin kokeilla kokoja hieman pienempään ja suurempaan, jolloin oikea sormuskoko löytyy varmasti.

Voit antaa meille sormuksen kokotiedot millimetreinä (mm) tai tuumina. Voit käyttää joko ympärysmittaa tai halkaisijaa mittaustapana. Me Au3 Kultasepät käytämme millimetriä (mm) ja halkaisijaa, ja tarkentavat tiedot voit halutessasi lisätä tilauksen lisätietoihin.

SORMEN MITTAUS
PAPERIMALLIN AVULLA

Jos et pääse vierailemaan kultasepänliikkeessä, voit mitata sormesi myös kotona paperiliuskasta tehdyn sormusmallin avulla.

Leikkaa paperista liuska, joka on suunnilleen yhtä leveä kuin sormus jonka olet ajatellut tilaavasi. Sormen koon mittaaminen on helpompaa, jos paperiliuska on tarpeeksi pitkä. Tee nauhasta kehä ja aseta se sormen ympärille. Tee merkki paperiliuskaan, avaa se ja mittaa liuskan pituus. Kun käytät tätä mittausmenetelmää, saat selville sormuksen ympärysmitan (kokotaulukossa nimellä kehä).

Suosittelemme mittaamaan sormesi myös nivelen kohdalta. Sormustilauksen yhteydessä voit lisätä molemmat mitat tilauksen lisätietoihin.

SORMUS AU3 VERKKOKAUPASTA

Jos tilatun sormuksen koko ei ole täysin sopiva, voimme pienentää ja suurentaa sormusta. Tarjoamme Au3 verkkokaupan asiakkaille ilmaisen koon muutoksen puolen koon verran suuremmaksi/pienemmäksi (+/-0.50), kunhan otat meihin yhteyttä heti sormuksen saatuasi ja sormus lähetetään takaisin 30 päivän kuluessa sormuksen vastaanottamisesta. Toimituskulut ovat asiakkaan vastuulla kun haluat muuttaa kokoa. Lue lisää sormuskoon muuttamisen ehdoista Palautuskäytännöistämme

.

Kokotaulukon avulla saat selville sormuksen oikean koon.

Alla oleva kokotaulukko näyttää mitat eri yksiköillä (mm ja tuuma) sekä menetelmillä (halkaisija ja ympärysmitta). Me Au3 Kultasepillä käytämme millimetrejä ja halkaisijaa.

Etsi oma mittaasi taulukosta ja vertaa sitä Au3 sarakkeen tietoihin. Kun tilaat sormusta Au3 verkkokaupasta, laita koko Au3:n sarakkeen kokotietojen mukaan. Voit lisätä mittoja koskevia tietoja tilauksen lisätiedot -osioon.

Jos sinulla on kysyttävää, voit lähettää meille sähköpostia: au3@au3.fi tai ota yhteyttä puhelimitse: +358 9 436 50090. Autamme mielellämme!

Kokotaulukko

Au3
Diam. (mm)
Halk. (mm)
Diam. (in)
Halk. (tuuma)
Circ. (mm)
Kehä (mm)
Circ. (in)
Kehä (tuuma)
US
UK
Japan
14.00
14,00
0.55
44,0
1.73
4
14,10
0.56
44,2
1.74
3
F
14.25
14,25
0.56
44,7
1.76
14,33
0.56
45,0
1.77
5
14.50
14,50
0.57
45,5
1.79
3 ½
G
14,67
0.58
46,1
1.81
6
14.75
14,75
0.58
46,3
1.82
14,90
0.59
46,8
1.84
4
H
15.00
15,00
0.59
47,1
1.85
7
15.25
15,25
0.60
47,9
1.89
15,30
0.60
48,0
1.89
4 ½
I
8
15.50
15,50
0.61
48,7
1.92
J
15,70
0.62
49,3
1.94
5
9
15.75
15,75
0.62
49,5
1.95
15,90
0.63
50,0
1.97
K
Au3
Diam. (mm)
Halk. (mm)
Diam. (in)
Halk. (tuuma)
Circ. (mm)
Kehä (mm)
Circ. (in)
Kehä (tuuma)
US UK Japan
16.00
16,00
0.63
50,2
1.98
10
16,10
0.63
50,6
1.99
5 ½
16.25
16,25
0.64
51,0
2.01
16,30
0.64
51,2
2.02
L
11
16.50
16,50
0.65
51,9
2.04
6
16,70
0.66
52,5
2.07
M
12
16.75
16,75
0.66
52,6
2.07
16,90
0.67
53,1
2.09
6 ½
17.00
17,00
0.67
53,4
2.10
13
17,10
0.67
53,8
2.12
N
17.25
17,25
0.68
54,2
2.13
17,30
0.68
54,4
2.14
7
14
17.50
17,50
0.69
55,0
2.17
O
17,70
0.70
55,5
2.19
15
17.75
17,75
0.70
55,7
2.19
7 ½
17,90
0.70
56,3
2.22
P
Au3
Diam. (mm)
Halk. (mm)
Diam. (in)
Halk. (tuuma)
Circ. (mm)
Kehä (mm)
Circ. (in)
Kehä (tuuma)
US UK Japan
18.00
18,00
0.71
56,5
2.22
16
18,20
0.72
57,2
2.25
8
18.25
18,25
0.72
57,3
2.26
18,30
0.72
57,6
2.27
Q
17
18.50
18,50
0.73
58,1
2.29
18,60
0.73
58,3
2.30
8 ½
18,70
0.74
58,6
2.31
18
18.75
18,75
0.74
58,9
2.32
R
19.00
19,00
0.75
59,7
2.35
9
19
19,20
0.76
60,2
2.37
S
19.25
19,25
0.76
60,4
2.38
19,30
0.76
60,7
2.39
20
19,40
0.76
61,0
2.40
9 ½
19.50
19,50
0.77
61,2
2.41
19,60
0.77
61,4
2.42
T
19,70
0.78
61,8
2.43
21
19.75
19,75
0.78
62,0
2.44
19,80
0.78
62,1
2.44
10
Au3
Diam. (mm)
Halk. (mm)
Diam. (in)
Halk. (tuuma)
Circ. (mm)
Kehä (mm)
Circ. (in)
Kehä (tuuma)
US UK Japan
20.00
20,00
0.79
62,8
2.47
U
22
20.25
20,25
0.80
63,6
2.50
10 ½
20,30
0.80
63,8
2.51
23
20,40
0.80
64,0
2.52
V
20.50
20,50
0.81
64,4
2.54
20,70
0.81
64,9
2.56
11
24
20.75
20,75
0.82
65,2
2.57
20,80
0.82
65,3
2.57
W
21.00
21,00
0.83
65,9
2.59
25
21,10
0.83
66,2
2.61
11 ½
21,20
0.83
66,6
2.62
X
21.25
21,25
0.84
66,7
2.63
21,30
0.84
67,0
2.64
26
21,40
0.84
67,3
2.65
12
21.50
21,50
0.85
67,5
2.66
21,60
0.85
67,8
2.67
Y
21,70
0.85
68,1
2.68
27
21.75
21,75
0.86
68,3
2.69
21,80
0.86
68,6
2.70
12 ½
Z
Au3
Diam. (mm)
Halk. (mm)
Diam. (in)
Halk. (tuuma)
Circ. (mm)
Kehä (mm)
Circ. (in)
Kehä (tuuma)
US UK Japan
22.00
22,00
0.87
69,1
2.72
28
22.25
22,25
0.88
69,9
2.75
22,30
0.88
70,0
2.76
13
29
22.50
22,50
0.89
70,7
2.78
22,70
0.89
71,3
2.81
30
22.75
22,75
0.90
71,4
2.81
13 ½
23.00
23,00
0.91
72,2
2.84
31
23,2
0.91
72,8
2.87
14
×